Revontuli-huivi

Neulemotivaatiota metsästämässä edelleen. Yhden pikkujutun tuossa sain tehtyä, esittelen sen joskus myöhemmin. Mutta toissapäivänä aloitin neulomaan Revontuli-huivia.



Lankana mulla on Hot Socks Spectra, kun sitä sattui kaapista löytymään. Se on jo hyvän aikaa muutenkin marinoitunut kaapissa. Alunperin ostin sitä sukat mielessäni, mutta tuollainen lanka on ihan vihoviimeistä neuloa pienillä puikoilla magic loopilla kaksi yhtä aikaa, kun tuo tuppaa tarrautumaan itseensä ja sitten ollaankin jo solmussa. 

Vaan tähän huiviin tuo on enempi kuin passeli. Ohjeessakin sanotaan, että ota vyötteessä ilmoitettua isommat puikot, että lopputulos on tarpeeksi ilmava. Multa ei reippaasti isompia löytynyt, mutta onneksi mulla on melko löysä käsialakin. 

Huivi on jo hyvässä vaiheessa menossa, kun oon jo toisen kaavion lopussa neulomassa. Olympialaisia katsoessa (kuunnellessa) tuo on enemmän kuin mukava neulottava! En ole ennen näin "monimutkaista" huivia neulonut, mutta kaavioita on ollut helppo lukea ja seurata. Ohjeessa ei mainittu silmukkamerkkejä, mutta onneksi tajusin ihan itse ottaa ne käyttöön, koska muuten olisin mennyt laskuissa sekaisin jo aikaa sitten. 

Eiköhän tämä projekti valmiiksi tule. 

Oletko jo neulonut tämän huivin? 

Kommentit

  1. Revontuli on kyllä kaunis malli. Itsellänikin on ollut tarkoituksena joskus Revontuli tehdä, mutta eipä ole aikomus vielä puikoille asti päässyt - ehkäpä joskus. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin se ehti pyöriä mielessä jo hyvän aikaa ennenku sain aikaiseksi oikeasti aloittaa. Olin ajatellut, ettei sitä ole niin kiva neuloa, vaan olinpa väärässä :)

      Poista
  2. Ihana tuo banner i! yksinkertainen ja nätti, just miu makuun :)

    VastaaPoista
  3. Ihanan väristä lankaa! :) Ja kaunis banneri! :) Toivottavasti esittelet pian valmiin tuotoksen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Juu esittelen kyllä, enää ei puutu montaakaan kerrosta, yllättävän nopeasti valmistunut!

      Poista

Lähetä kommentti